ISK kiinnosti Kurikan Rekrymessuilla – Lisää jalkautumista luvassa

Sähkökoje osallistui Kurikan kaupungin, lukion ja Sedun järjestämään Rekrymessut-tapahtumaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Liuta eteläpohjalaisia työnantajia kerääntyi Kurikan Kampukselle kohtaamaan alueen toisen asteen oppilaitosten opiskelijoita. ISK:n messutavoitteena oli lisätä opiskelijoiden ja opettajahenkilöstön tietoisuutta Sähkökojeesta, kuten tarjoamistamme mahdollisuuksista oppimisympäristönä ja työpaikkana.
– Monet opiskelijat olivat alastamme hyvin kiinnostuneita; useampi kyseli kesätöitä, paikalla ollut tuotantopäällikkömme Jani Pohjasmäki kehuu.
Työpaikkaohjaajamme Ilkka Saarela on samoilla linjoilla:
– Rohkeita kesätyötiedusteluita tuli tosiaan mukavasti.
Pohjasmäki kertoo huomanneensa, että mitä lähempänä opiskelijat ovat työelämään siirtymistä, sitä kiinnostuneempia he yleensä ovat Rekrymessujen kaltaisista tapahtumista. Poikkeuksiakin kuitenkin on:
– Mieleeni jäi erityisesti kohtaaminen erään ensimmäisen vuoden opiskelijan kanssa. Hän tuli ensitöikseen esittelypaikallemme ja kertoi olevansa kiinnostunut keskusasentamisesta ja haluavansa kesätöihin. Sen jälkeen hän lähti suoraan pois käymättä millään muulla esittelypisteellä.
Pohjasmäki neuvoi reipasta opiskelijaa hakemaan ensi vuonna harjoittelujaksoon, joka voi mahdollistaa myöhemmin myös kesätyöpaikan saamisen.
Ikä ei esteenä
Työpaikkakyselyitä tuli varttuneemmiltakin henkilöiltä.
– Esimerkiksi yli 50-vuotiaat, otammeko heitä töihin, kun moneen paikkaan ei huolita. Vastasin, että viime vuoden työntekijähaussa palkkasimme muutamia vanhempia tekijöitä, eli ikä ei ole mikään este, Saarela sanoo ja jatkaa:
– Media-alan opettaja kävi tiedustelemassa, olisiko ISK:lla tarjota työharjoittelupaikkaa hänen opiskelijalleen. Mielestäni tämä on pohtimisen arvoinen avaus.
Opiskelija- ja opettajakohtaamisten lisäksi messutiimiämme ilostuttivat muiden työnantajien edustajat, jotka tuntuivat olevan kiinnostuneita Sähkökojeen pisteestä.
Pohjasmäki ja Saarela kehuvat tapahtumaa Sähkökojeen näkökulmasta onnistuneeksi.
– Messut antoivat hyvää näkyvyyttä Kurikan suuntaan. Tämänkaltainen esillä oleminen lisää opiskelijoiden uskallusta tulla kysymään työpaikkoja. Olemme helpommin lähestyttävä työnantaja, kun talosta löytyy ennestään tuttuja naamoja, Saarela tietää.
Oppilaitosyhteistyö on ISK:lle ja muille alan yrityksille erityisen merkityksellistä. Tämä johtuu siitä, että useimmissa kouluissa ei tarjota laajoja täsmällisesti kojeistoasentajan työhön tähtääviä opintoja. Yleensä yritykset siis kouluttavat uudet tekijät alan saloihin omin voimin. Tietenkin esimerkiksi sähkö- ja automaatioalan opinnot antavat tehtäviin hyvää pohjaa.
Seuraavaksi ISK jalkautuu Ilimajoen pikkuusen paremmat messut -tapahtumaan Ilmajoki-hallille torstaina 7.3. kello 12–18.