Ilmajoki-lehti: Ilmajoen Sähkökoje Oy on kasvattanut toimintaansa

Koskenkorvalla sähkökeskuksia valmistava Ilmajoen Sähkökoje Oy (ISK) on tehnyt tänä vuonna kasvupyrähdyksen. Huhtikuussa valmistunut laajennus lisäsi yrityksen pinta-alaa noin 1200 neliöstä suunnilleen 1600 neliöön. Lisäksi yrityksen työntekijämäärä on kasvanut 20:n tienoilta yli 25:een.
– Se, montako henkeä talossa on samaan aikaan, vaihtelee hieman kausien mukaan. Meillä on ollut jo useamman syksyn ajan aika ahdasta tuotantopäässä, eikä tilaa ole ollut paljon paremmin toimistonkaan puolella, kertoo Sähkökojeen toimitusjohtaja Mikko Alho.
Lisäsiipi sisältää tuotanto- ja varastotiloja kasvattavan alakerran sekä yläkerran, jossa sijaitsevat uudet toimistot.
– Olemme saaneet uusia kasvoja molemmille puolille. Uudet konttoritilat taitavat olla jo täynnä, mutta huoneet ovat sen verran suuria, että niitä voidaan tarvittaessa jakaa useammalle tekijälle.
ISK:n henkilöstössä on ollut viime vuosina suhteellisen paljon vaihtuvuutta. Väkeä on jäänyt eläkkeelle ja alanvaihdoksiakin on tapahtunut.
– Uusien tekijöiden perehdyttäminen talon tapoihin vie aina aikansa. Nyt panostamme toiminnan
vakiinnuttamiseen. Elokuussa, lomien päätyttyä, voimme sanoa olevamme täydessä iskussa.
Markkinatilan uudelleenjakoa
Työvoimaa on tullut Seinäjoen suunnalta. Siellä aikaisemmin toiminut SK-Kojeistot Oy myytiin joitakin vuosia sitten E Avenue Oy:lle, jonka taas osti POK Group Oy. Isoksi kasvanut toimija päätti sittemmin keskittää tuotantoaan, minkä myötä Seinäjoen yksikkö lakkautettiin.
– Alueella on muitakin keskusvalmistajia, mutta he ovat keskittyneet laitevalmistajien keskuksiin sekä automaatiokeskuksiin. Seinäjoen kilpailija keskittyi meidän tapaamme kiinteistökeskuksiin. Yksikön lopettaminen on uskottavasti kasvattanut markkinatilaamme alueella – siinä on pakostakin tapahtunut tietynlaista uudelleenjakoa.
Kojeistoalan kiireisintä aikaa on vuoden loppupuolisko kesäkuusta joulukuuhun. Silti toimitusjohtaja näkee viime ajat tavallistakin vilkkaampina.
– Korona-aika ei aiheuttanut pidempiä hiljaisia hetkiä tilauskalenteriimme. Ehkä tässä on silti jonkinlaista patoutunutta kysyntää, Alho analysoi tilannetta.
Kustannukset nousussa
Sähkökojeen toiminta rullaa maailmanlaajuisesta komponenttipulasta huolimatta. Tosin tiettyjen osien toimitusajat ovat pidentyneet.
– Meillä on aika hyvät peruskomponenttivarastot, joita vielä kasvatettiin laajennuksessa. Tarvittaessa olemme tehneet myös jälkitoimituksia sellaisten osien kohdalla, jotka eivät ole keskuksen toiminnan kannalta niin kriittisiä.
Inflaatio on lisännyt kustannuksia useimmilla aloilla, eikä sähköteollisuus tee poikkeusta.
– Raaka-aineiden hinnat ovat todella korkealla, mikä on tietenkin nostanut meidän ostohintojamme ja sitä myötä keskusten hintoja. Kyllähän se pistää miettimään, että kuinka kauan tämänlainen meno voi jatkua.
Ainakin tämä vuosi mennään tosi vilkkaissa merkeissä, mutta sitä ei tiedä, mitä ensi talven jälkeen
tapahtuu.
Alhon mukaan kasvupyrähdys on tältä erää tehty, eikä ainakaan nykyisten tilojen puitteissa pystytä enää suuriin laajennuksiin.
– Kasvu ei ole yksinään tarkoitus, vaan tarkkaan harkitulla tekemisellä turvataan myös toiminnan
jatkuvuutta. Pyrimme siihen, että saisimme pidettyä porukan töissä hiljaisempinakin aikoina.
Somet pystyyn
Sähkökoje on aktivoitunut kevään aikana myös sosiaalisen median puolella.
– Ajatus siitä oli hautunut meillä jo pidempään. Koimme, että sometilien avaaminen sopi hyvin
laajennuksen yhteyteen.
ISK:lle sosiaalinen media on muun muassa markkinointi- ja viestintäalusta. Sen kautta on esimerkiksi rekrytoitu, avattu työntekijäkertomuksia ja kerrottu Sähkökojeen tarjoamista
oppisopimusmahdollisuuksista.
– Kojeistoasentajia ei kouluteta missään oppilaitoksessa valmiiksi, vaan suurin osa asioista opitaan töissä.
Esille on nostettu myös Sähkökojeen urheilusponsoritoimintaa. Yrityksen jo edesmennyt toimitusjohtaja Antti Alho tunnettiin Koskenkorvan Urheilijoiden puuhamiehenä ja vankkumattomana tukijana. Hän oli aikanaan pääosassa mahdollistamassa Koskenkorvalle omaa pesäpallostadionia, joka on sittemmin nimetty Sähkökoje Areenaksi.
– Moni yhdistää tukitoimintamme lähinnä Kossuun, mutta lajiskaala on viime vuosina laajentunut entisestä. Tuemme monenlaisia yksilö- ja joukkuelajeja, lähinnä vanhan Pohjanmaan läänin alueella, Alho mainitsee.
Juttu on julkaistu alun perin Ilmajoki-lehdessä 20.7.2022.